Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

SOIKEA TULUSKIVI                                  © Ilkka Seikku

Soikea tuluskivi on tulentekoväline jota käytettiin Itämeren piirin alueella esiroomalaiselta rautakaudelta lähtien, merovingiajalle saakka(50-700jKr). Se hävisi käytöstä nopeasti, kun uudet tulukset, joihin kuului tulusrauta eli karkku ja piikivi, saatiin käyttöön. Tulen teko näillä uudemmilla välineillä oli huomattavasti vaivattomampaa. Yhtä nopeasti kuin soikea tuluskivi hävisi käytöstä, hävisi myös tieto tekniikasta miten sitä käytettiin. Tämän vuoksi koko soikea tuluskivi onkin jäänyt pahasti tulusraudan varjoon. Tulusraudalla tulen teon tekniikka on pysynyt tiedossa yli sukupolvien, tähän päivään asti, mutta soikean tuluskiven käyttötekniikka katosi kokonaan.

Soikeita tuluskiviä on löytynyt hyvin paljon(suomestakin puolisen tuhatta) ja tulen tekemistä on useinkin yritetty -tuloksetta. Turhautuneet tutkijat päätyivätkin monasti toteamaan, ettei se ole tulentekoväline ensinkään.
Kiven pinnassa on lähes aina raudan jäänteitä, jotka on saatu aikaan terävällä rautaesineellä. Pääteltiin, että rautapiikillä on raapaistu kiven pintaa kipinän saamiseksi. Tämä oletus riitti tieteen ammattilaisillekin! Tällaisesta tavasta voit lukea miltei mistä tahansa tieteellisestäkin julkaisusta, jossa soikeasta tuluskivestä kerrotaan.
 Pääteltiin myös, että kiven ovaali muoto liittyy uskonnollisiin menoihin; "Soikeat tuluskivet ovat näet siinä määrin naisen hävyn symbolikuvien kaltaisia, ettei tarkoituksesta voi erehtyä. Kun tälläinen muoto ei siis selity tuleniskennän teknisestä funktiosta, sen täytyy perustua ukkosenjumalan ja hänen naisensa hieros gamos -myyttiin." Unto Salo koosteessa "Itämerensuomi, eurooppalainen maa" s. 163. Tämän oletus otettiin avosylin vastaan ja koska näin saatiin helposti selitettyä moni soikeaa tuluskiveä koskeva ongelma, ei sitä enää sen kummemmin tarvinnut tutkia.
 
Itseäni soikea tuluskivi on kiehtonut ehkä juuri siksi, että siihen liittyy niin monia selvästi tietoon perustumattomia olettamuksia ja selvittämättömiä kysymyksiä. Päätin kantaa korteni kekoon ja aloin itsekseni tutkia soikean tuluskiven ongelmaa. Kauhukseni sain huomata miten huteraa oli ollut nimenomaan tulentekemisen tutkiminen ja käytännön kokeilut. Kaikki olivat päätyneet samaan lopputulokseen -ei tulta, mutta valtavasti oletuksia, jotka saivat kelvata totuudeksikin! Varsinaisen kokeellisen työ aloitin vuoden 2003 loppupuolella.  Kokeilin erilaisia materiaaleja, eri välineiden työstötekniikoita, ja tietysti tulenteon tekniikoita. Maaliskuussa 2004 sain vihdoin tulen liekkiinsä käyttämällä soikeaa tuluskiveä ja rautaista tulioraa. Kokeilujen aikana päädyin hyvinkin erilaisiin lopputuloksiin, kuin mitä soikeista tuluskivistä yleisesti pidetään totena. Moni julkaistu teoria alkoi tuntumaan lähinnä säälittävältä yritykseltä saada perusteettomia teorioita esille.

Alla olevasta linkistä löytyy kirjoittamani artikkeli Arkeologia Nyt!-Arkeologi-Nu! lehden 2004numerosta 3. Tässä artikkelissä selvitetään perustellen tulen tekemisen tekniikka soikealla tuluskivellä ja ensimmäistä kertaa nykymaailmassa tuli soikealla tuluskivellä myös syttyy. 
Artikkeli on lehden sivuilla 4-7.
http://koti.mbnet.fi/arkeonyt/arkeonyt/AN%203%202004.pdf

Tähän artikkeliin sain vastauksen seuraavassa lehdessä. Kommentit löytyvät seuraavasta linkistä otsikolla "Kommentteja tulen tekijälle."
http://koti.mbnet.fi/arkeonyt/arkeonyt/AN%204%202004.pdf

..ja vastaukseni voit lukea tästä;
http://koti.mbnet.fi/arkeonyt/arkeonyt/AN%202005%201%20verkkoon1.pdf

Soikean tuluskiven muoto on saanut monen tutkija, olipa hän sitten harrastelija tai ammattilainen, vetämään ehkä turhankin hätäisiä johtopäätöksiä. Suuri virhe kokeellisen arkeologian harrastajilla on ollut se, että ennen kokeiluita on tuluskivi tehty muotoonsa pelkästään mallintamalla. Erittäin tärkeää olisi miettiä, mikä moiseen muotoon on johtanut. Jokainen joka ottaa käteensä pyöreän ja lattean, veden ja hiekan hioman rantakiven, joita löytyi Illerupin löydössä läjäpäin, voi todeta että seuraava vaihe kiven muotoilussa olisi kahden vastakkaisen sivun kaventaminen. Näin kivi yksinkertaisesti pysyy paremmin hyppysissä. Seuraava vaihe olisi sivu-uran hiominen, jotta sormille saadaan parempi suoja ja otteesta vakaampi.

Tästä linkistä löydät yhdet Illerupin löydön lukuisista tuluskivistä ja tuliorista;
 http://www.illerup.dk/custom/illerup_largeimage.php?language=0&show=0054&extension=jpg

Naisen hävyn symboliikkaa kivestä ei löydy kirveelläkään! Keskiura löytyy tästäkin pyöreästä kivestä, joka todistaa, että uralla on käytännön tarkoitus. Varsinaiset iskut osuvat kiven pintaan, jonka jäljet on selvästi nähtävissä myös Suomenkin tuluskivissä.
Tulioran kärki on kulunut täsmälleen samoin kuten esittämälläni
tekniikalla tapahtuu. Kiven urassa terä on tylstytetty tasaiseksi ja näin saatu terävä kulma, josta kipinä helposti irtoaa.

1/2007 Arkeologia Nyt!-lehdessä löytyy artikkeli "Soikea tuluskivi käytännön tulikokeessa".
Artikkelissa arkeologian harrastaja esittää toisenlaisen tulentekotavan ja onnistuu hienosti tulenteossa.  Tässä tapauksessa kipinän saantiin käytetään raapaisutekniikka. Oralla raapaistaan sivu-uraa vasten kipinä, käyttäen hyväksi tulioran vartta, jolloin raudan pintaa on enemmän aiheuttamassa kitkaa ja näin saadaan aikaiseksi kova lämpö kipinään. Kokeilin itsekin heti jutun luettuani tuota tekniikkaa ja tulen tekeminen näin onnistui hyvin. Vaikka pidän kyseistä artikkelia jälleen hienona näyttönä harrastelijoiden taholta, en voi pitää sitä historiallisesti oikeana tapana..liian moni asia sotii sitä vastaan. Esim;
Sivu-uria ei löydy kaikista kivistä.
Raudan jäänteitä ei sivu-urissa ole koskaan.
Raapaisu jälkiä sivu-urissa ei ole koskaan.
Kiven massa on merkityksetön raapaisutekniikkaa käytettäessä.
Kiven muoto on merkityksetön raapaisutekniikkaa käytettäessä.
Tulioran kärki kuluu täysin eri muotoon kuin esim.Illerupin orissa on nähtävissä.

Asia johon toivoisin kiinnitettävän enemmän huomiota on tuluskivien pinnassa olevat jäljet. Ne ovat selvästi tulleet kivellä rautaan iskemällä. Joissain kivissä selviä raapaleita ei näy, mutta useinkin on havaittavissa, että kiven pinta on selvästi, ainakin toiselta puolelta, kovera. Se johtuu siitä, että oran kärki on kuluttanut pintaa. Keskiura taas ei voi mitenkään olla kohta josta kipinää olisi isketty, uran molemmat päät ovat kiven pirin sisäpuolella. Esimerkiksi tulitikkuaskin raapaisupintaan vilkaisemalla asian pitäisi tulla selväksi.

Paimensauvaneula
Tuossa artikkelissa kirjoittaja kertoi tehneensä "paimensauvaneulan tyyppisen" tulioran.. Sydämeni löi pari ylimääräistä iskua kun sen näin. Olen asiaa itsekin miettinyt pitkään. Moni on joutunut kuuntelemaan kun olen tarjonnut paimensauvaneulojen rautaisia versioita tulioriksi. Aivan loistava juttu että tuossa artikkelissa kirjoittaja on tuohon päätynyt itsenäisesti. Voinemme ottaa paimensauvaneulat uuteen analyysiin..
Oma versioni kokorautaisesta tuliorasta löytyy "tulukset" osiosta.

 

 


 

©2016 Tmi Ilkka Seikku - suntuubi.com